ensi silmäyksellä? Kyllä, ehdottomasti! Niin omalle Nukkumatin talo tuntui sinä marraskuun sateisena tiistai-iltana, kun odottelimme kiinteistövalittäjää saapuvaksi. Mies pärräsi ilmaa ja taloa, ei hyvä, lähdetään. Mutta jollain ilmeellä sain suostuteltua toisen viipymään vielä tovin.
Sen verran järki-ihmistä minussakin on, etten kirjoittanut kauppakirjaa alle sen siliän tien, vaan tarvittiin asiantuntijan apua, keskustelua ja pähkäilyjä sekä kuukausi aikaa. Joulukuun 17. päivä "katastrofi" oli meidän. Tammikuun lopulla alkoi purkutyöt, pääsiäisenä talo kengitettiin uudestaan ja vapun jälkeen alkoi kaivuu. Innosta puhkuen olin kitkenyt ensimmäistä omaa pihaa ja tuumaillut, mitä laitan mihinkin kasvamaan. Kaivuri 700neliöisellä tontilla palautti viimein minut maan pinnalle. Ehkäpä ensi kesänä sitten.
Viime viikolla talo sai uuden ulkoverhouksen, niin vanhaa vastaavan kuin mahdollista ja ai että kun siitä tuli hieno! Itse olin tietysti visioinutkin talon kunnostettuna juuri sellaiseksi, mutta vihdoin sain ilokseni huomata, että mieskin rakastaa katastrofia. Talolle on tehty yhtä sun toista, isompaa ja pienempää, näkyvää ja näkymätöntä, vanhaa kunnioittaen, nykyaika muistaen. Matka on ollut haastava, tunteikas ja mielenkiintoinen eikä se ole lähelläkään loppua. Tervetuloa mukaan!
